Menu

Valmistalo Nummelaan

Valmistalo Nummelaan vuonna 2008

 

Uudisrakennusprojektimme käynnistyi loppuvuodesta 2007. Päädyimme valitsemaan ns. valmistalon lähinnä aikataulusyistä ja siksi, että uskoimme siten välttävämme taistelut rakennusurakoitsijoiden kanssa. Kyseinen talotoimittaja toimii siten, että valmiit ulkoseinäelementit höyrynsulkumuoviin saakka tuodaan tehtaalta, loput tehdas rakennuttaa omilla urakoitsijoillaan paikalla.

Suunnitteluvaiheessa vielä kuvittelimme, että valmistaloprojektissa pääsuunnittelijalla ja vastaava mestarilla ei olisi kovin suurta merkitystä. Toisaalta kyseiset henkilöt saisivat kuitenkin mielellään olla päteviä, koska heidät joka tapauksessa pitää tehtävään valita. Muutamien kuunneltujen suositusten ja parin tapaamisen jälkeen päädyimme Petri Ahoon, joka hoiti projektissamme sekä pääsuunnittelijan että vastaavan mestarin toimen. Itse asiassa myös talokauppias suositteli Ahoa. Vaikka kauppias tuntuikin luotettavalta, hänen jääviytensä hiukan epäilytti. Käytännössä epäilykset osoittautuivat aiheettomiksi.

Töiden edetessä huomasimme, että valmistalonkin rakennuttamisessa asiantunteva vastaava mestari on ehdoton edellytys projektin onnistumiselle – talotehdas kun ei aina näyttänyt pyrkivän täydelliseen lopputulokseen vaan minimoimaan kustannuksensa. Vaikeuksien ilmaantuessa aliurakoitsijoiden kanssa ja aikataulujen pettäessä rakentamisen laadussa tupataan ”vähän oikomaan”. Ilman Petri Ahon valvovaa silmää jo perustukset olisivat jääneet virheellisiksi, samoin kuin kosteiden tilojen ja saunankin rakenteet. Puhumattakaan monista vähemmän fataaleista kohdista. Lisäksi totesimme, että vaikka itsekin huomasimme joitakin puutteita, niitä ei välttämättä noteerattu – asioiden eteenpäin viemiseksi tarvittiin riittävää auktoriteettia.

Kokemustemme perusteella kaikkia projektiin osallistuneita ei voi parhaalla tahdollakaan suositella muille. Onneksi  mukaan mahtui myös positiivisia kokemuksia. Petri Aho kuuluu tämän listan kärkipäähän. Etenkin kun on kuullut muilta rakentajilta joitakin kauhukertomuksia ”mestaroinneista”. Toisessa ääripäässä rakennuttaja ja vastaava mestari ovat ratkoneet kiistojaan käräjäoikeudessa – vastaava mestari kun oli aiheuttanut huikeat turhat kustannukset vaatimalla ilmeisesti ”varmuuden vuoksi” yhtä ja toista tarpeetonta. Toisessa ääripäässä mestari on tyytynyt pelkästään kirjoittamaan nimensä papereihin –  työmaakäynnit eivät ole juuri mahtuneet aikatauluihin.

Lopuksi voisi mainita vielä rakennuslupaan liittyvät koukerot. Varmaan niistä olisi itsekin selvinnyt, mutta Petri Ahon avulla ne sujuivat lähes huomaamattoman vaivattomasti. Ainakin täällä Vihdissä viranomaiset näyttivät arvostavan tunnetusti asiansa osaavaa henkilöä. Etukäteen pelottavalta tuntuneesta lupaviidakosta selvittiin lähinnä leppoisalla neuvonnalla.

 

Jukka Pasonen, graafikko

p. 040 715 8681

 
 
© Rakentajapalvelu Aho Oy - kaikki oikeudet pidätetään - sivuja päivitetty viimeksi 02.10.2024 kello 17.59